Yrityksille

Löytö-palvelu
Löytö-sovelluksen avulla tarjoat asiakkaillesi nykyaikaisen palvelun, jota hädän hetkellä arvostetaan. Palvelun avulla asiakkaasi saavat esimerkiksi verkkosivustollasi näkymän yrityksesi löytötavaroihin reaaliajassa. Tavarat palautuvat melko varmasti omistajilleen nopeammin kuin löydettyjä tavaroita pullistelevasta löytötavaralaatikosta. Tehokas löytötavaroidenhallinta on myös vastuullista toimintaa – kadonneen tavaran tilalle ei tarvitse ostaa uutta.

Lisäksi palvelun avulla täytät lain määrittelemän velvollisuuden löytötavaroiden kirjaamisesta. Palvelu sopii yrityksellesi vaikka olisit ulkoistanut löytötavarapalvelun.

Asiakas- tai mainoslahja
eOmistaja-tunnisteet ja pakkaukset voidaan personoida yrityksesi ilmeen mukaisesti ja tukemaan brändiäsi. eOmistaja-tuote on tärkeä ja hyödyllinen lahja, joka kulkee aina asiakkaidesi tärkeiden tavaroiden mukana. Lahja, jonka antaja varmasti muistetaan, kun jotain tärkeää kadonnutta palautuu omistajalleen.

Yhtenä ideana voit esimerkiksi tunnistekoodilla varustetun avaimenperän avulla pitää asiakkaan muistissa ja aina mukana asiakaspalvelun, huollon tai myynnin puhelinnumeron.

Henkilöstölahja ja oma käyttö
eOmistajan tuotteilla merkitset ja turvaat kaikki henkilöstösi mukana kulkevat, tärkeät tavarat ja yrityksesi omaisuuden, kuten puhelimet, tietokoneet, kamerat, avaimet, kulkukortit, työkalut jne. Tunnistekoodin avulla kadonneen tavaran löytäjä saa helposti ja vähällä vaivalla yhteyden omistajaan ja tavara palautuu nopeasti ja turvallisesti omistajalleen. Löytäjä ei näe eikä saa omistajan yhteystietoja – vasta kun omistaja niin haluaa.

Tunnisteet ovat myös kiva ja hyödyllinen pikkulahja henkilöstölle. Personoitavien tuotteiden ja pakkausten avulla voit samalla välittää jonkun tärkeän viestin henkilöstöllesi tai tukea vaikka turvallisuus-, muutos-, juhlavuosi- tai jotakin muuta kampanjaa.

Jälleenmyynti
eOmistaja-tunnisteet sopivat hyvin myös jälleenmyyntiin.

Ota yhteyttä! Kerromme mielellämme lisää mahdollisuuksista ja autamme ideoimaan yrityksellesi sopivan ja hyödyllisen eOmistaja-tuotteen!

Myynti
Pasi Rissanen
+358 (0) 50 389 8713

Marja Hawas
+358 (0) 45 663 8720